Aida on aina ollut erilainen kuin muut. Jo lapsuudessaan hän sai tietää, että hänellä on autismikirjon häiriö. Nyt viidesluokkalainen Aida on luova, kyvykäs ja päämäärätietoinen, mutta muu maailma ei ymmärrä, että hän tarvitsee tietynlaista tukea pärjätäkseen elämässään.

Dokumentti seuraa parin vuoden ajan Aidan ja hänen äitinsä arkea, jossa ilo, turhautuminen ja päättäväisyys kulkevat käsi kädessä. Kodin lämpö ja avustajakoira Apollo tuovat turvaa, mutta koulumaailman melu, rakenteettomuus ja ymmärryksen puute kuormittavat. Äiti tarjoaa paljon tukea, vaikka arki on usein raskasta ja stressaavaa. Opettajat, lääkärit ja yhteiskunta eivät osaa ottaa vastaan neurokirjavia lapsia taikka aikuisia. Yhteiskunnassa, jossa neurotyypilliset muodostavat enemmistön, täytyy neurokirjavien pakottaa itsensä muottiin, johon he eivät millään voi sopia.

Aida ei halua pakottaa itseään muottiin. Hän ei halua menettää mahdollisuuksiaan käydä turvallista koulua, eikä hän halua väsyttää itseään yhteiskunnan mahdottomien normien tähden. Greta Thurnbergin esimerkin innoittamana Aida päättää taistella väärinkäsityksiä vastaan ja vaatia Suomen päättäjiltä muutosta. Hän ei pelkää puhua julkisesti Eduskuntatalon portailla siitä, mitä neurovähemmistöjen lapset ja nuoret Suomessa oikeasti tarvitsevat. Aida ei voi kuitenkaan muuttaa yhteiskuntaa ja maailmaa yksin, vaan hän tarvitsee lähelleen muita intohimoisia, neuroepätyypillisiä ihmisiä kantamaan viestiä hänen kanssaan. Onnistuuko Aida muuttamaan maailman käsityksiä neurovähemmistöön kuuluvista ihmisistä, vai eikö Suomessa todella ole tilaa erilaisille aivoille?