Panelistit
2. Oulun lastenelokuvafoorumi 17.11.2021
Panelistit
Reetta Huhtanen
Ohjaaja, Kiljuset!
Reetta Huhtanen on helsinkiläinen elokuvaohjaaja. Hänen edellinen elokuvansa Aatos ja Amine on kiertänyt lukuisilla festivaaleilla ympäri maailmaa. Elokuva voitti monia palkintoja kuten parhaan dokumenttielokuvan Jussi-palkinnon vuonna 2020. Kiljuset! on Huhtasen ensimmäinen pitkä fiktioelokuva.
Johanna 'Nunnu' Karppinen
Moderaattori
Nunnulla on laaja ja monipuolinen kokemus audiovisuaaliselta sektorilta. Hän on perustanut ja vetänyt Lapin elokuvakomissiota, ollut toiminnanjohtajana toimialajärjestö Audiovisual Finlandissa (jonka toiminnot nykyään APFI:ssa), josta siirtyi työskentelemään elokuvarahoituksen pariin yksityissijoittajien kanssa. Nykyään Nunnu toimii markkinointi- ja kv. myyntijohtajana jälkituotantoyhtiö Post Control Helsingin palveluksessa, mutta työskentelee myös säännöllisesti vetäjänä, moderaattorina ja haastattelijana festivaaleilla ja yritystapahtumissa.
Anna Litewka-Anttolainen
Yhdenvertaisuusasiantuntija, Rauhankasvatusinstotuutti
Marika Makaroff
Gutsy Animations
Gutsy Animationsin perustaja ja luova johtaja on työskennellyt median parissa yli 20 vuoden ajan muun muassa Fremantle Mediassa, Filmlance Internationalissa ja Friday TV:ssä.
Taavi Vartia
Käsikirjoittaja-ohjaaja, Pertsa & Kilu
Käsikirjoittaja, ohjaaja ja kirjailija. Taavi Vartia on ohjannut ja kirjoittanut suomalaiselle televisiolle satoja tunteja viihdettä, musiikkiohjelmia, draamasarjoja, tv-elokuvia, dokumentteja ja asiaohjelmia. Han on työskennellyt myös tuottajana ja juontajana, ja häneltä on julkaistu useita romaaneja. Lisäksi Vartia työskentelee paljon myös live-viihteen ja teatterin parissa.